Keväällä 2018 perustettu Laila Pullisen säätiö esittäytyy palaamalla lähtöpisteeseen: Laila Pullisen ensimmäiseen yksityisnäyttelyyn vuonna 1958, josta tulee vuonna 2018 täyteen 60 vuotta.

“Pullisen ensimmäinen yksityisnäyttely Helsingin Galerie Artekissa täyttyi pienistä kirjasinmetalli- ja terrakottafiguureista. Hän valatti niistä osan myöhemmin pronssiin. Göran Schildt totesi pyöreämuotoisten naisten olevan samalla kertaa perinteisiä, mutta valmiina räjähtämään pidätetystä voimasta. Pullinen halusi esitellä näyttelyssä aikaansaannoksiaan ennen lähtöään Italiaan. Näyttely otettiin hyvin vastaan ja Pullista pidettiin lahjakkaana lupauksena, mutta kuitenkin vain naisena. Galleria myi näyttelystä yhden teoksen.” (Laila Pullinen – Atti D’amore, WAM 2006)

Näyttely kartoittaa umpikujan, johon nuori naiskuvanveistäjä oli päätynyt valitsemansa alan miesvaltaisesta luonteesta johtuen. Jo tässä kokoelmassa hän esittää perinteisten jopa tahallisen kliseisen naiskuvaston (“Ruukki” ja “Juoru”) ohella myös mieshahmoja, mutta asettaa nämä varsin feminiinisinä pidettyihin asentoihin (“Lepakkotuoli” ja “Makaava”). Sen kautta hän jossain määrin kääntää miehen katseen päälaelleen, suodattamalla sen oman näkökulmansa kautta – teema johon Pullinen palasi myöhemmin, 2000-luvun suurikokoisissa piirustuksissaan, jossa hän asetti mieshahmot Velasquezilta ja Tizianilta lainattuihin naisfiguurien asentoihin.

Kommenttina aikalaiskrittiikkien “vain nainen” -henkiselle vähättelylle Pullinen esittää taiten piilotetun, mutta sitäkin tiukemman vastalauseen esineellistämällä miesfiguurin tavalla, jotka miestaitelijat ovat tehneet naiselle kautta taidehistorian. Jo 60 vuotta ennen #metoo-liikettä valmistuneet veistokset ovat ajankohtaisia, sillä ne kommunikoivat sukupuolitetun luonteensa vuoksi hämmästyttävän voimakkaasti nykyhetken kanssa.

Näyttelyssä on esillä Laila Pullisen säätiön kokoelmiin kuuluvia veistoksia vuoden 1958 näyttelystä, mutta myös pari veistosta joita ei aiemmin ole nähty: taiteilijan varastoista on löytynyt myös aeimmin esittämättömiä oppilastöitä ajalta juuri ennen yksityisnäyttelyä, ja nämä varhaiset teokset ovat esillä ensimmäistä kertaa.