Pas assemblé – tanssin jatkuva liike

Kesän näyttelykokonaisuus “Pas assemblé – tanssin jatkuva liike” kokoaa tanssiaiheisia teoksia Laila Pullisen tuotannosta 1960-luvulta aina 2010-luvulle saakka. 

Aina Botticellin Primaveran tanssivista sulottarista (Omaggio a Botticelli, 1964/73) Vestan temppelin tanssiviin neitsyisiin (Kierre 1964 / Vestan neitsyet 2008), tanssi on se, joka asettaa veistokset liikkeeseen, ja selittää niiden pintarakenteissa hulmuavat kankaat ja drapeeraukset. Sama teema kantaa läpi 70-luvun: Yksintanssi (1972) ja Kaksintanssi (1972)  jatkavat Jumalattaret -sarjan tanssillista teemaa, ja Viimeinen tango (1972) häivyttää esimerkillisesti tanssivan parin jättäen teoksen teemaksi tangon liikeradat ja taivutukset. Buto-sarjan teokset (2004) ja Orfeus ja Eurydike – sarjan (2013) suurikokoiset piirustukset ovat niin ikään syntyneet tanssiteosten innoittamina, jälkimmäinen kunnianosoituksena saksalaiskoreografi Pina Bauschille (1940–2009). 

Ateljee-galleriassa sijaitsevassa näyttelyssä esitellään myös 80-luvulta peräisin olevia piirustuksia ja veistoksia Pullisen Helsinki International Ballet Competition:iin (HIBC) suunnittelemien palkintoveistosten kokonaisuuden ympäriltä. 

Teosten kokoaminen yhteen, yhtenäiseen tilaan, kontekstualisoi ne: näyttää yhtymäkohtia niiden välillä, mutta antaa yleisölle myös mahdollisuuden hahmottaa helminauhamainen kokonaisuus, jolla on keskeinen rooli Laila Pullisen tuotannossa, ja jota ei aiemmin ole ollut nähtävillä.

Klassisen baletin – ja tanssin ylipäätään – taika tulee siitä, että vaikeasta saadaan helpon ja kevyen näköistä. Luodaan illuusio, jossa katsoja saa hetken kokea jotain epätodellista. Urheilussa hiki, tuska ja äärimmäinen ponnistus saavat näkyä. Baletissa ei, vaikka suorituksena baletin tanssiminen on äärimmäisen raskasta. Klassinen baletti on pitkäjänteisyyttä, omistautumista ja loputonta toistoa. Tanssija ikään kuin veistää itseään, karsien ei-toivottuja piirteitä, samalla tavoin kuin kuvanveistäjänä Laila Pullinen karsi materiaa, josta figuratiivista ihmishahmoa on häivytetty pois ja jäljelle on jäänyt vain liike – ihmisen informalistinen läsnäolo ja energia.

Laila Pulliselle tanssi ja etenkin klassinen baletti oli korkeataiteen muodoista lähimpänä kuvanveistoa. Tanssi hyödyntää kuvanveiston tapaan kolmiulotteista tilaa ja ihmisruumiin ulottuvuuksia, ja tanssissa tietyillä esimääritellyillä asennoilla voidaan ilmentää erilaisia tunnetiloja. Näistä elementeistä hän ammensi ja tutki koko uransa ajan kuolemaansa saakka.

Pas assemble näyttää Laila Pullisen uran läpi kulkevat tanssin askeleet, ja kehystää hypyn tuntemattomaan ja aineettomaan.