Elokuun matineakonsertit: 18.8 Kanerva

elo 13, 2024

Matineakonserttien sarja jatkuu sunnuntaina 18.8 klo 15 esiintyjänään Kanerva.

Kanerva on helsinkiläislähtöinen lauluntekijä, joka on julkaissut kolme sooloalbumia ja tunnetaan mm. runsaasti radiosoittoa saaneista kappaleista “Joutomaat”, “Fitbit” sekä “Kuinka aika pysäytetään”. Kanervan debyytti, vuoden 2018 albumi Paritanssi pohti parisuhteen kysymyksiä. Vuonna 2019 julkaistu Kuinka aika pysäytetään yhdisti singer-songwriter-tyylin elektroniseen poljentoon.

Tuorein albumi, vuonna 2022 julkaistu “Perijät” taas keskittyi perheen ja äitiyden aiheisiin. Julkaisu- ja keikkatauolla ollut Kanerva saapuu veistospuistoon uutta materiaalia mukanaan. Kanerva on omaääninen ja tarkkasilmäinen lauluntekijä, jonka keikoissa on intensiteettiä sekä voimaa. Veistospuistossa hän esiintyy soolona, joka entisestään korostaa tätä puolta hänestä.

Konsertit ovat osallistujille maksuttomia, joten musiikista pääsevät nauttimaan kaikki halukkaat. Jos haluat samalla vierailla museossa, olet tervetullut näyttelytiloihin ostettuasi pääsylipun. Matineakonserttien aikaan palvelee myös museon kesäkahvila Café Anja & Annikki. Konsertit pidetään sään salliessa ulkona veistospuistossa, jossa voi kuunnella musiikkia kahvilan tuoleilla tai pihalle levitettyjen vilttien päällä istuen. Konsertti alkaa klo 15.

TAPAHTUMAT JA NÄYTTELYT

Vauvojen ja taaperoiden luontokylvyt jatkuvat LPVK:ssa

Vantaan kulttuurilasten suosittuja luontokylpyjä tulossa jälleen LPVK:ssa! Tervetuloa Laila Pullisen veistospuiston ja kotimuseon upeaan miljööseen löytämään uudenlaisia yhdessä olemisen tapoja lapsen kanssa luontoympäristössä. Lapsi tutustuu yhdessä oman aikuisen...

Rakkauden tekoja näyttää ihmisen taiteilijan taustalla

RAKKAUDEN TEKOJA - monologi taiteesta, naiseudesta ja naistaiteilijuudesta Laila Pullisen sanoin Ohjaus: Osku Heiskanen Teksti: Jean Ramsay Laila Pullinen: Anne Nielsen LPVK:n juhlavuoden uraauurtavin ja ennakkoluulottomin projekti on Rakkauden tekoja -yhteistuotanto...

Kiinnostaako vapaaehtoistyö?

Etsimme vapaaehtoisia osaksi museomme työyhteisöä Laila Pullinen – veistospuisto & kotimuseo on päättänyt aloittaa koordinoidun vapaaehtoistoiminnan maaliskuussa 2025. Laila Pullinen - veistospuisto & kotimuseo on Laila Pullisen säätiön pääasiallisesti ...

LISÄÄ UUTISIA

Kesä 2024 huipentui kävijäennätykseen

Suunnattomat kiitokset kaikille vuoden 2024 vieraille, vapaaehtoisille ja työntekijöille uudesta kävijäennätykseen johtaneesta kesästä! Museolla vieraili 5 315 kävijää, mikä ylittää aiemman ennätyksen kesältä 2021. Kun syyskuussa museon aukioloa päätettiinkin jatkaa...

Pienkeräys Ateljee-gallerian remonttikulujen kattamiseksi

Pienkeräys lahjoituksille on päättynyt 1.10.2024. Suurkiitos kaikille Lailan Ateljeen pelastamiseen osallistuneille lahjoittajille!  Museon olennainen tehtävä säilyneen kulttuuriperinnön vaalijana onnistuu vanhojen rakennusten kohdalla, kun käytettävänä on huomattavia...

Kotona taiteessa: ajatuksia ja teemoja näyttelyn taustalta ja taustoista

Kesän näyttelyn Kotona taiteessa ensisijaisena ajatuksena on kaventaa välimatkaa taiteen ja arkisen elämän välillä. Näyttelyssä nähtävillä olevat arkielämän esineet kuten lasipullo, kahvipannu sekä olohuoneen kalusteet ja ovat kuin ihmeen kaupalla säilyneet tallessa...