KESÄ 2020

Kierrätyspaperia ja luomulankaa –

Ryijy-reliefit ja kollaasit (1980-1988) Laila Pullisen tuotannossa

Laila Pullisen 1980-luvulla toteuttamat paperikollaasit ja ryijyt pohjaavat henkilökohtaisiin kokemuksiin ja oivalluksiin. Energiakriisin aikana 1970-luvun lopulla taiteilija koki syyllisyyttä siitä, että käytti niin paljon fossiilisia polttoaineita ja ympäristöä kuormittavia prosesseja työssään. Pariisiin taiteilijatalo Cité des Artsin pienessä studiossa työskentely rajoitti ja pakotti taiteilijan perinteisemmän piirtämisen ohella tavoittelemaan muuta paperipohjaista ilmaisua, jossa veistoksellinen kolmiulotteisuus olisi läsnä.

Kollaasien ja niiden pohjalta syntyneiden ryijyjen innoittajana toimi Citén paperinkierrätysastiasta löytynyt nippu auringon kellastamaa paperia, joka aiheutti taiteilijassa voimakkaan reaktion, sillä sen värisävy oli tuttu. Paperissa näkyi aavikon hiekka, jonka Pullinen oli nähnyt osallistuessaan Suomen delegaation taitelijajäsenenä Saudi-Arabian valtiovierailuun 1979. Syntyi sarja ”matkakirjeitä”, joihin taiteilija taitteli ja rypisteli paperia saavuttaakseen teosten pintaan kolmiulotteisen, reliefimäisen rakenteen. Kollaasitekniikalla toteutetuissa teoksissa Pullinen kumartaa niinkin ilmeisille esikuvílle kuten Georges Braque – jopa nimeten yhden kollaaseista tämän mukaan.

Hiekka kurottaa kauas lapsuuteen, Terijoen hiekkarantojen loputtomiin kesiin. Niin ikään lapsuudesta tulee ajatus paperin taittelusta: Pullinen puhui joskus kollaaseista myös “salakirjeinä”. Taiteltuina viestilappuina, joita lapset lähettävät toisilleen, ja jotka kätkevät salaisia viestejä taitoksiinsa.

Kierrätyspaperista saksilla ja liimalla toteutettu teossarja on runollinen vastalause perinteisten kuvanveistomateriaalien ympäristöä kuormittavalle luonteelle, mutta melko pian sarjan valmistuttua niiden hauraus alkoi huolettaa Pullista. Hän etsi kestävämpää materiaalia, joihin voisi siirtää paperikollaasi. Ilmavaa ja hengittävää, mutta joka silti mahdollistaisi kolmiulotteisen vaikutelman hyödyntämisen. Metalli oli liian raskasta, piirtäminen liian kaksiulotteista. Oman käsillä tekemisen alkulähteiltä löytyi odottamaton tekniikka: ryijy. Pullinen muisteli kutoneensa Tyyni-äitinsä kanssa ryijyn Lahdessa heti sodan jälkeen. Mielessä oli äidin opetus siitä, miten ryijyn kutominen olisi mahdollisuus jokaiselle suomalaiselle naiselle käyttää luovuuttaan ja tehdä jotain käsillään. Jos jokaisen miehen piti rakentaa talo, niin jokaisen naisen kuului kutoa yksi ryijy. ”Joten minä tein kymmenen!”, Pullinen itse usein lisäsi kertoessaan tarinaa.

Pullisen yhteistyökumppaniksi valikoitui Suomen Käsityön Ystävät ja mestarikutoja Anneli Hartikainen, joka toteutti varsinaisen kudontatyön. Pulliselle jäi ”veistäminen”, eli lankojen lyhentäminen leikkaamalla saksilla, niin että kollaaseihin rakennetut kolmiulotteiset vaikutelmat siirtyivät ryijyihin lanka langalta. Materiaaliksi valikoitunut suomalainen luomu-lampaan lanka tuki erinomaisesti alkuperäistä ekologisesti virittynyttä ajatusta. Kollaasit ja ryijy-reliefit voi nähdä eräänlaisena etiäisenä Nissbackan kartanon veistospuiston ajatuksesta. Kolmena ensimmäisenä kesänä (1981-1983) Nissbackassa Pullisella oli pihamaalla lampaita, ja täällä hän kehitteli maareliefien ajatuksen – prosesseja, joiden siemenet kylvettiin kollaasein ja ryijy-reliefien myötä Saudi-Arabiassa ja Pariisissa.

Huomionarvoisaa on, että Pullinen teki kaksiulotteisesta kolmiulotteista käyttämällä hyväkseen taitellun paperin reliefimäistä vaikutelmaa. Takertuminen reliefin käsitteisiin läpivalaisee ilmeisimmin kollaasien ja ryijyjen elimellistä yhteyttä räjäytysreliefeihin ja maareliefeihin, kun huomioi, että Pullinen itse puhui ryijyistä aina ”ryijy-reliefeinä”.

Sommittelullisesti kollaasit ja ryijyt toimivat siltana Pullisen korostetun maisemallisten teoskokonaisuuksien välillä. Ne kurottavat sekä monumentaalikokoisen Aurinko tunturissa (1967) -räjäytysreliefin perusajatukseen että myöhempien maareliefien rakenteisiin. Maisema herää eloon: hiekka-aavikon myrsky nostaa ilmaan hiekkaa tuoden taivaan ja maan lähelle toisiaan, sumentavan maiseman jatkuvaksi väripinnaksi ilman hahmotettavaa horisonttia. Taivaan erottaa maasta vain se, että taivaalla on pilviä: sinisiä, valkoisia, hiekanvärisiä.

Eräänlaisena epilogina syntyi vuonna 1988 ryijyreliefi ”Fransiskus Assisilaisen valituskirje”, jossa pilvestä satava punainen saaste ilmentää ihmisen luontoon iskemää vertavuotavaa haavaa. Fransiskus – niin ryijyreliefi kuin kollasikin – kuuluu Laila Pullisen säätiön kokoelmiin, joiden pohjalta vuoden 2020 näyttely on toteutettu. Ekologinen ydinajatus rakentaa 2020-luvun näyttelykävijälle sillan 1980-luvun hiekanväriseen ympäristöahdistukseen, ja osoittaa taiteilijaa vaivasivat jo silloin samanlaiset huolenaiheet kuin meitä tänä päivänä.

Valitusirje Fransiskus Assisilaisele (1988)
220×150 cm, ryijyeliefi